tiistai 25. helmikuuta 2014

Aika hyvät synttärijuhlat


Hei iik mä täytin eilen 24 vuotta. Tuntuu aika hullulta, koska se on aivan aikuinen ikä. Täytyy olla kovin vastuullinen, vaikka aina ei ehkä haluisikaan.
Usein olis paljon helpompaa olla 4-vuotias, joka etsii sateella kastematoja tai leikkii hiekkalaatikolla vaatteet vähän paskasena. Nyt on vain paljon aikuisten juttuja, jotka turhauttaa, koska en tajua.
Onneksi voi kysyä äidiltä ja isältä, jos tulee vaikeaa.


Mutta lauantaina mulla oli aika hyvät juhlat. Oli Santa Cruzin keikka ja ystäviä. Tulin melkein kuuroksi mutta helvetti, että oli upeeta. Sain pari hikistä rokkarihalausta ja ihan halusin, että aamu ei tulisi koskaan.
Tahdottiin olla Siljan kanssa pikkuisen villejä. Ei vedetty Arhiksia ja sammuttu pöytään tai kärsitty darrasta mutta ilta oli siitä huolimatta oikein onnistunut mun mielestä.

Äiti oli aivan ihana, kun hän laittoi mulle monta onnitteluviestiä. Viesteissä oli paljon hymiöitä, kukkia ja kakkuja. Voi äiti. ♥



Mun luokse muutti nämä täydelliset maiharit. Ne on juuri semmoiset, joita olen kaivannut liian monta vuotta.
Mulla oli hyvin tarkka visio mielessäni millaiset maiharit tarvitsen. Niiden löytäminen ei ollut ollenkaan helppoa ja nopeaa. Lähinnä melkein toivotonta. Torjuin monet parit.
On kovin vaikea päästä yli jostain mitä on päättänyt. Silloin ei tyydy yhtään vähempään kuin täydelliseen.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hitosti rakkautta ♥ ♥


Tänään mun sydän melkein suli pikkuisen. Tapasin ehkä maailman herttaisimman herrasmiehen. Hän oli ihan pikkuinen koulupoika, joka ruhtinaallisesti avasi mulle oven. ♥
Mun olisi tehnyt mieli päästä pieni ihastunut huokaus ja kehua häntä kovin vuolaasti siitä kuinka hyväkäytöksinen hän on. Hän vaikutti vähän ujolta mutta oi oi. Kuinka söpöä.

Ihanaa ystävänpäivää höpölit! ♥ Mä olen tänään täynnä rakkautta.

torstai 13. helmikuuta 2014

Tänään on keittopäivä


Mä kävin taas miljoonannen kerran Kuopiossa ja sain sieltä uuden Buddha ystävän. Se on jollain kummallisella tavalla ihan hellyyttävä ja söpö. Ja se vaihtaa väriäkin. Onhan se makee!


Mä tarviisin Buddhan tavoin jonkinlaista valaistumista mun elämään. On joitain pieniä asioita, joita mietin liian usein ja jotka kasvavat yleensä päässäni aivan helvetinmoisiin mittasuhteisiin ja ahdistavat vähän. En kuitenkaan tarkoita, ettenkö olisi tyytyväinen ja onnellinen. Olen kyllä. Mulla on asiat oikeasti tosi hyvin ja loppujen lopuksi pidän elämästäni paljon.
Itsehän mä voin asenteellani vaikuttaa siihen onko elämäni ihanaa vai täysin perseestä. Nyt mä tahdon lopettaa turhan ajattelun ja innostua kivoista jutuista.


Kuten tästä mun uudesta kovispaidasta, johon olen hirveen rakastunut.
Ja siitä, että nyt mä keittelen hernekeittoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni ihan itse alusta asti. Hehe, tuolla se porisee hellalla ja näyttää ihan yrjöltä.

Hei, tästä biisistä tulee kovin lämpöinen olo. ♥ Voi että musiikki on ihana asia.