sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Synttärisankari

23 vuotta sitten tänään klo 11.16 minä synnyin. Hyvää syntymäpäivää siis minulle!


Eilen oli hyvä ilta. Oli paljon hyvää juomista.
Tunsin itseni sieneksi siinä vaiheessa kun olin jo kuoharipullon tuhonnut ja eräät juovat ehkä ensimmäistä siideriään. Hyvällä tuurilla toista. Hups.


 Suunnattiin karaokebaariin suurella porukalla.
Olin kuulema joskus luvannut Kaisalle laulaa Kikan Anna rakas raju hetki heti seuraavan kerran kun olen humalassa. En kuitenkaan laulanut. Voi hyvänen aika sentään. En muista mitään tuollaisesta lupauksesta.
Nyt jäi kovasti harmittamaan etten uskaltautunut tarttumaan mikkiin. Olen kovin ujo.
Pidän kuitenkin laulamisesta ja laulan aina autolla ajaessa. Silloin voi laulaa vaikeidenkin biisien mukana täysillä ilman, että tarvitsee hävetä.


Minusta tuntuu, että minua vastaan oli punottu jonkinlainen salainen juoni minun humalaan juottamiseksi.
Ikävää, että juoni epäonnistui. Heräsin myös ilman krapulaa vaikka olin varma, että ne kaksi tequilaa eivät ole hyvä idea. Olen siis vieläkin yhtä hyvässä iskussa kuin 18-vuotiaana.

Mulla on jo valmiiksi vähän ikävä Kaisaa, koska huomenna hän lähtee pois eikä tule varmaan taas miljoonaan vuoteen. Surku. Onneksi soitellaan lähes päivittäin ja puhutaan ihan höpöjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti