sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Synttärisankari

23 vuotta sitten tänään klo 11.16 minä synnyin. Hyvää syntymäpäivää siis minulle!


Eilen oli hyvä ilta. Oli paljon hyvää juomista.
Tunsin itseni sieneksi siinä vaiheessa kun olin jo kuoharipullon tuhonnut ja eräät juovat ehkä ensimmäistä siideriään. Hyvällä tuurilla toista. Hups.


 Suunnattiin karaokebaariin suurella porukalla.
Olin kuulema joskus luvannut Kaisalle laulaa Kikan Anna rakas raju hetki heti seuraavan kerran kun olen humalassa. En kuitenkaan laulanut. Voi hyvänen aika sentään. En muista mitään tuollaisesta lupauksesta.
Nyt jäi kovasti harmittamaan etten uskaltautunut tarttumaan mikkiin. Olen kovin ujo.
Pidän kuitenkin laulamisesta ja laulan aina autolla ajaessa. Silloin voi laulaa vaikeidenkin biisien mukana täysillä ilman, että tarvitsee hävetä.


Minusta tuntuu, että minua vastaan oli punottu jonkinlainen salainen juoni minun humalaan juottamiseksi.
Ikävää, että juoni epäonnistui. Heräsin myös ilman krapulaa vaikka olin varma, että ne kaksi tequilaa eivät ole hyvä idea. Olen siis vieläkin yhtä hyvässä iskussa kuin 18-vuotiaana.

Mulla on jo valmiiksi vähän ikävä Kaisaa, koska huomenna hän lähtee pois eikä tule varmaan taas miljoonaan vuoteen. Surku. Onneksi soitellaan lähes päivittäin ja puhutaan ihan höpöjä.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Oh noes!

Tänään on hurjan kiva päivä ja vain siksi, että kovin pitkä odotukseni palkittiin. Lahjani saapui. Uuh!
Tämä postaus on omistettu pelkästään lahjalleni, koska se on sen ansainnut. ♥


Piikkisika lähettää varoittavia terkkuja. Aika ihana.
Kyllä. Ostin kengät, taas. Voi minua. En tiedä itsekään mikä muhun on menny.
Luulen kuitenkin, että jokaisessa naisessa asuu pieni kenkäfriikki. Kai se on ihan hyväksyttävää.
Omistaa pieni pahe siis.



Valmistauduin kirjoittamaan ainakin miljoona riviä tekstiä ja brassailemaan sillä, että heippa, mulla on uudet maailman makeimmat Jeffrey Campbellin kengät mutta nyt olenkin aivan sanaton. Ne ovat niin kovin upeat!
Jos voisin, taikoisin lumet yhdellä taikasauvan heilautuksella pois ja lähtisin tukka hulmuten ja nokka hieman pystyssä kävelemään pitkin kaupungin katuja. Hidastetusti.
Nämä ovat juuri sellaiset kengät. 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Muisteloita

Tuli ikävä omia lukioaikojani.
Ei niitä kauheita pakollisia ruotsin kursseja, joita ei meinannut millään päästä kunnialla läpi eikä sitä hullun lailla pänttäämistä vaan vanhojen tansseja ja penkkareita.
Voisin lähteä uudestaan tanssimaan ihan koska vaan. Kun vain joku ihana minua pyytäisi. 



Onnellinen vanha. Taakseni oli piiloutunut joku tyhmän näköinen poika.
Mekkohan piti lähteä näihin kinkereihin metsästämään isosta citystä, Oulusta siis.
Ei meidän keskinkertaisesta kaupungistamme siihen aikaan olisi löytynyt mitään minulle kelpaavaa.
Päivä oli täydellinen. Eräs rakkaustarinakin taisi saada alkunsa meidän vanhojen jatkoilla. Tai ainakin pienen alkusysäyksen oikeaan suuntaan. Viisi vuotta sitten. Samalla tiellä ystäväni on edelleen. Ihanaa.



Haha apua! Meidän kissaparat pääsi tällä viikolla ensimmäistä kertaa kylpyyn.
Ei ne tainneet ehkä kovin arvostaa sitä hetkeä elämässään. Luulen niin. Tai oikeastaan tiedän.
Mutta tuli puhtaita ja hyväntuoksuisia kissoja. Teki mieli vain nuuskutella niitä loppuilta.
Kuulostan hullulta. 


Syntymäpäiväjuhliini on muuten enää kuusi päivää!
Kovin malttamattomana jo odotan tulevaa viikonloppua, vaikka entistäkin on vielä reipas tunti jäljellä.
Vielä malttamattomampana odotan syntymäpäivälahjaani, jonka olen itse itselleni hankkinut.
Miksi odottavan aika on aina niin pitkä?

Arto taisi tänään ladata Angry Birdsin puhelimeen, joten ei ole vaikea arvata miten mun päivä on mennyt.  Ollaan kovasti kinasteltu siitä kumpi saa pelata ja kumpi joutuu mököttämään ja odottamaan vuoroa.
No ei nyt ehkä noin dramaattisesti mutta kun kummallakin olisi kova halu pelata.
Vihaiset linnut ovat koukuttaneet meidät.
Taidankin mennä esittämään Artolle parhaimman koiranpentu-ilmeeni josko olisi mun vuki.

torstai 14. helmikuuta 2013

Rakkauspäivä

Halusin tulla toivottamaan teille kaikille ihanaa ystävänpäivää ja lähettää paljon halauksia ja pusuja! ♥ Muistakaa rakastaa toisianne myös muinakin päivinä.


Kävin viemässä tänään äidille tummanpunaisen tulppaanikimpun ja sain halauksen kiitokseksi.
Pitäisi tehdä tätä useamminkin. Ilostuttaa muita. Tuli kovin hyvä mieli.
Ilostutin myös itseäni vaaleanpunaisilla tulppaaneilla. Ihan vain ystävänpäivän kunniaksi.
Samalla ehkä fiilistelen jo tulevaa kevättä. Tule jo!

P.S. Ilta-Sanomia lueskellessani silmiini osui jotain kovin karmaisevaa. Suustani pääsi kaksi sanaa: voi vittu! Ihan oikeasti, Suomen Jersey Shore?! Joku ampukaa minut nyt heti. Tekisi mieli huutaa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Korvamato

Ei, minulla ei ole matoa korvassa. Tarkoitan biisiä, joka soi ja soi ja soi päässä.
Aamulla kun herään ja illalla kun menen nukkumaan. Ja monta kertaa siinä välissäkin. Sinne se on jäänyt. Vaikka se biisi onkin oikeasti hyvä, niin olisi kovin kiva, jos päänsisäinen radioni soittaisi välillä muutakin. Haluaisin tartuttaa korvamatoni onnistuneesti teihinkin. Olkaa hyvä!


Hups ja hyvää yötä!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Varmaankin maailman paras synttärilahja

Sons of Anarchyn 5. tuotantokausi ja hullun paljon töitä. Niistä oli mun viikonloppu tehty.
Niin ja väsymyksestä.

Puhuin juuri Kaisan kanssa puhelimessa ja aaa, minun synttäreistä tulee vähintäänkin täydelliset.
Kaisa tulee Kajaaniin! ♥ Ihan vain minua varten. Tai niin minä luulen. Kamalaa ja ihanaa.
Nyt viimeistään alan laskemaan päiviä h-hetkeen. Päivään jolloin juhlitaan kovasti. Niitä on tasan 20.
Itse päivään, jolloin vanhenen mutta en viisastu, on yksi enemmän.
Tämä on varmaankin maailman paras synttärilahja. Voi että!


Uuh, ihana muija tuo Kaisa. Vuoden 2008 Pipefest oli legendaarinen. Ensimmäinen oikea festarini ikinä.
Hyviä ystäviä, hyviä muistoja. Olin tuohon aikaan kovan luokan räppityttö. Joo-o.
Kuskasin mm. Herrasmiesliigaa meidän isän -95 vuoden punaisella Toyota Corollalla ja luukutin räppiä sen minkä kerkesin ja Corollan kaiuttimista irti sain. Naurattaa.
Mutta silloin se oli hirveen makeeta ja suuri kehuskelun aihe. Hulluja aikoja.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Kananlihalla

Mulla on kohta synttärit. Tarkalleen ottaen kolmen viikon ja kahden päivän päästä.
Taisin tilata itselleni jotain todella upeaa. Ja kallista. Voin kuitenkin nyt puolustella tekoani.
Aina löytyy hyvä syy.

Katselin tuossa äskettäin Amerikan Talentia. Sain kylmiä väreitä.
Voi pojat mitä herkkua! Silmille ja korville.