lauantai 19. tammikuuta 2013

Haaste

Hahaa, sain tällaisen hauskan haasteen Janinalta, kiitos siitä. :)

Säännöt:

1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi.
2. Vastaa haastajan 10 kysymykseen.
3. Keksi 10 uutta kysymystä.
4. Haasta 10 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

1. Mihin hyväntekeväisyyskohteeseen lahjoittaisit, jos saisit valita vapaasti?
Lahjoittaisin ehdottomasti jollekin eläinsuojelujärjestölle.
Animalia, WWF tai ihan vaan Kainuun Kissanystävät voisivat olla potentiaalisia vaihtoehtoja. Olen kovin eläinrakas.

2. 3 asiaa, jotka aiot/on pakko tehdä ennen kuolemaasi?
Apua, tämä on paha. Ainakin haluan naimisiin ja perustaa perheen. Sitten haluaisin matkustella paljon. Haaveissani on päästä käymään ainakin Lontoossa ja Amerikassa.

3. Lempi huvipuistosi?
Tähän en voi vastata muuta kuin Linnanmäki. Se kun on ainoa huvipuisto missä olen ikinä käynyt. Harmi.

4. Millainen on hyvä päivä?
Sellainen, kun ei tarvitse kiirehtiä mihinkään. Vapaa päivä, jolloin saa rauhassa köllötellä pitkään peiton alla. Sen tietää jo aamusta, jos päivästä tulee hyvä.

5. Oletko ilta- vai aamuihminen?
Ilta! Haluaisin olla aamuihminen.

6. Osaatko piirtää hyvin?
Kai jossain määrin joo.
Mutta eihän Picassokaan osannut oikein piirtää ja silti hänestä tuli kuuluisa. 

7. Haluatko tulevaisuudessa lapsia, montako?
Haluan kaksi lasta. Nimiäkin olen kovin ahkerasti jo miettinyt.
Artolle ei vaan yleensä kelpaa minun ehdotukset. Mitä vikaa Ninossa on? :(

8. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Jonku jännärileffan lapsenvahdista kun se näkyi telkkarista. Lapsenvahti kai sen nimi oli.
Tosin en sitäkään kokonaan katsonut.

9. Mikä saa sinut nauramaan?
Arto, vahingonilo, pieruhuumori. Kuulostan tyhmältä.

10. Oletko uskonnollinen ihminen?
Uskon johonkin ihmistä suurempaan voimaan. Olkoon se sitten mikä tahansa kenenkin mielestä.

Kysymykset seuraaville:

1. 3 asiaa, joita ilman et voisi elää?
2. Missä haluaisit olla viiden vuoden päästä?
3. Mikä on tällä hetkellä lempparibiisisi?
4. Oudoin tapasi?
5. Mitä söisit viimeisellä aterialla?
6. Jos saisit päivän olla joku muu, kuka olisit? Ihan kuka tahansa.
7. Paheesi?
8. Jos saisit 10000 euroa, mihin käyttäisit sen?
9. Minkä supervoiman haluaisit?
10. Minkä kirjan luit viimeksi?

Olen kapinallinen enkä haasta tähän ketään. En yhtään ketään. Jokainen tehköön tämän jos niin haluaa. Voitte sitten vaikka sanoa, että saitte haasteen minulta. Niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti