torstai 25. lokakuuta 2012

Tatuointi


Kävin maanantaina ottamassa uuden tatuoinnin.
Ette arvaa miten paljon mua pelotti. Ei jännittänyt, vaan ihan oikeesti pelotti.
Se, miten paljon se sattuu, tulenko olemaan kuvaan tyytyväinen... Mulla on paha tapa alkaa aprikoimaan vähän ennen h-hetkeä ja keksiä kaikki mahdollinen mikä voi mennä pieleen.
Teki mieli melkein perua koko touhu.
Liikkeessä odotellessa tuntui, että tärisin pelosta päästä varpaisiin ja valmistauduin luettelemaan kaikki kirosanat. Ja ehkä vähän muutakin. Ehkä myös juoksemaan karkuun.
Sainkin yllättyä. Kipu ei ollut lähelläkään sitä mitä odotin.
Kuvan tekemiseen meni kai 20 minuuttia, joten se oli hetkessä ohi. Ja lopputulokseen olen kovin tyytyväinen!
Sekä tietenkin siihen, miten reipas olin.


Konsta oli sitä mieltä, että olisi hyvin paljon parempi kuvauskohde kuin mun miehekäs jalka.


On aivan pakko jakaa tämä teidän kanssa.
Arto (taas kerran...) eräänä iltana nukahti sohvalle ja kohta tuo pikkuinen oli kömpiny viereen.
Voiko olla mitään söpömpää? ♥ En kestä!

Huomasin tänään töissä että housuni oli revenny haaroista.



Käytiin eilen Arton kanssa ilta-ajelulla.
Musta on vaan ihanaa ajella päättömästi ja kuunnella ihan sikahyvää musiikkia. Nähtiin myös kaksi kettua. Yritin kovasti ottaa toisesta kuvaa, mutta se oli liian vikkelä mulle.
Lisäksi voin syyttää meidän superhuonoa kameraa. Luulen, että voisi olla aika jo ostaa uusi.
Niin ja toisin kuin tämä kuva antaa olettaa, meillä on täällä jo maa aivan valkoisena. Paljon ennättää tapahtumaan yhdessä päivässä. En tykkää!

Oon muuten aina ajatellu, että jänikset valtaa maailman mutta nyt olen alkanut kallistumaan kettujen puolelle...


Nyt aion kömpiä sohvalle hieman herkuttelemaan ja katsomaan Arton kanssa The Notebookia.
Huomenna alkaa nimittäin hyvin ansaittu kahden päivän vapaa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Luota pinkkiin

Tiedättekö miltä tuntuu lähteä reilun kahden tunnin yöunilla lauantaiaamuna töihin?
Minä tiedän enkä voi kuollaksenikaan suositella sitä kenellekään. Ellet ole masokisti!



Mulla on taas ollu tylsääkin tylsempi viikko.
Sain tiistaina vihdoin ja viimein H&M:n paketin, jonka olisi pitäny tulla jo viime viikolla. Buu H&M!
Paketti painoi varmaan sata kiloa, joten käytin härskisti hyväkseni Arton raavasta miesvoimaa.
Tulin myös siihen tulokseen, että en tilaa sieltä enää ikinä farkkuja. En vaan yksinkertasesti löydä sopivia, vaikka kuinka kovin kokeilee. Millon on tiukka tuosta ja löysä taas tästä. Todella turhauttavaa.
Joko oon maailman epäsopusuhtaisin ihminen tai sitten H&M:n farkuissa on jotain pahasti vialla.
Veikkaan jälkimmäistä.

Mulla alkaa pieni hätä hiipiä, koska täällä Pohjolassa, kuten eräs tuttavani Espoosta sanoo, on saatu jo eräänä yönä lunta ja lämpötilatki on päivittäin enää ehkä siinä +5 asteen tietämillä ja mulla ei ole housuja! 8( Tai no on (kahdet), mutta ne on ollu mun lempparihousut jo pitkän aikaa.
Siksipä ne alkaakin pitkän yhteiselon jälkeen sanomaan sopimustaan irti. Voi surku.
Joten tarina mun pitkään jatkuneesta täydellisten pillihousujen etsinnästä ja nykyisten syrjäyttäjistä jatkuu.
Toivon koko sydämelläni, että tälle saataisiin pian onnellinen loppu.


Tuli sieltä paketista kuitenkin jotain mun pahaa mieltäni lohduttamaan. Tämä ihana niittilaukku!
Arvoin pitkään valkoisen ja mustan välillä. Nyt mietin olisiko sittenkin pitänyt ostaa musta.


Olen muuten aloittanut taistelun vai voisiko sanoa, että sodan mun huonoa ihoa vastaan.
Minua kun ei ole siunattu siloisella ja tasaisella vauvanpyllymäisellä iholla.
Aseenani toimii Neutrogenan uusi Visibly Clear Pink Grapefruit tuotesarja.
Mun mielestä nuo Neutrogenan mainokset on ihan superärsyttäviä ja ah niin pirteitä, joten siinäkin oli jo
yksi kovin hyvä syy ottaa tuotteet testiin.
Pakko sanoa, että tässä saattaisi olla sitä jotakin! Vastaus rukouksiini ehkä?


Aaapua! Huomenna olisi kauan odotettu ja pelätty tatuointiaika. Viime kerrasta on niin kovin pitkä aika.
En saanut edes Artoa houkuteltua mukaan henkiseksi tueksi, vaikka hänellä on talviloma.
Mukava poikaystävä mulla. Hirveen mukava on myös lukea miten moni Facebookissa kehuskelee jollain syyslomalla. Mikä se on?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Maailman tylsin postaus

Tunnen pakottavaa tarvetta kirjottaa tänne jotakin.
Oikeasti mulla ei ole mitään kovin järkevää sanottavaa. Olen kulkenut koko viime viikon töissä torstaita lukuun ottamatta, joten voitte päätellä kuinka jännittävää mulla on ollu.
Mun viikon kohokohdat on pitkälti ollu siinä kun ollaan Arton, Siljan ja Ollin kanssa porukalla ankkuroiduttu meidän sohville katsomaan Sons of Anarchya.
En muuten voi kehua tuota sarjaa tarpeeksi! Maailmankaikkeuden paras ohjelma pitkään aikaan.



Alettiin Arton kanssa monta monta monta kuukautta sitten katsomaan tuota ihan ensimmäisestä jaksosta lähtien. Muistan miten olin jo mielessäni päättänyt, että tämä on varmasti aivan paska.
Muutaman jakson jälkeen olinkin jo ihan koukussa.
Katsottiin ennätysvauhtia kaikki kolme ensimmäista tuotantokautta ja malttamattomina odoteltiin jo neljättä.
Voi sitä riemua kun se sitten saatiin käsiimme. Nyt katsotaan jo toista kertaa näitä alusta alkaen.
Eikä ole muuten yhtään huonompi kuin ekallakaan kerralla.
Jax Teller on kuuma.

Mulla on tällä hetkellä ihan aivopieru-fiilis.
Olen aloittanut jo miljoona eri lausetta mutta aina pyyhkinyt ne pois. Tekisi melkein mieli vaan lyödä päätä näppäimistöön. Lisäksi mun vasemman jalan keskivarvas on rikki ja kovin kipeä.
Potkaisin sen vahingossa Ollin jättiläiskenkään. Nyt siihen on hulluna kieputettu laastaria ympärille.
Melkein meinasin ottaa siitä kuvankin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se olisi melko hölmöä.
Taidankin mennä parantelemaan varvastani peiton alle Arton viereen.


Oujee, saan nukkua huomenna pitkään ja tiistaina on kovin kauan odotettu vapaa päivä.
Arvatkaapa mitä aion tehdä? En mitään! Tai no ehkä voisin käydä turhautumassa vaatekaupoissa ja yrittää etsiä itselleni uusia farkkuja (ehkä jotain muutakin) talveksi ettei tarvitsisi pylly paljaana kulkee.
Olen ollu niin tolkku, että ansaitsen pienen palkinnon. 8)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sunnuntaijumi

Miten viikonloput menee aina niin kovin nopeasti?
Mitä olen taas saanut aikaan. Kiukutellut pahaa mieltäni ja nukkunut.
Nyt olen kyllä jo paljon paremmalla tuulella. Onneksi, koska huomenna (tänään) on maanantai ja vihaan maanantaita.

Meillä on taas viikonloppuna soitettu kitaraa oikein urakalla.
Totta puhuen melkeinpä vain tätä kappaletta, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan:


Arto on ottanut tehtäväkseen opetella tämän ja tässä reilun viikon aikana on ollu hermot hieman kireällä.
Kuvitelkaa tämä tilanne kotiinne: "tilulilutilulili vittu, tilulilutilulilutilulilu saatana, tilulilutiluli perkele..."
Näin meillä menee. :D Mutta minun onnekseni alkaa Artolla tämä jo olla aika hyvin hanskassa.
Enää ei siis tarvitse tätäkään kuunnella kirosanoin ja murahteluin höystettynä.

Kuvittelin muuten aina miten siistiä olisi jos saisin kitaristipoikaystävän.
Hän aina soittelisi ihania rakkauslauluja mulle ja minä kuuntelisin vieressä sydän pakahtuen onnesta. Hah.
Enpä voinut kovin paljoa enempää olla väärässä.
Toivottavasti se kaukana tulevaisuudessa häämöttävä maine ja mammona korvaa suuren pettymykseni.




Tylsistyin hirveesti viime yönä Arton nukahdettua sohvalle ja viihdytin itseäni web-kameralla.
Lähetin Kaisalle tämän alimmaisen otoksen itsestäni, että se voi aina sitä katella kun sillä tulee ikävä meitä (minua) ja ikävä Kajaania. Sain vaan vastaukseksi "Ootko syöny sieniä?"
Rauhaa ja rakkautta Kaisalle. ♥ Tiedän, että luet tätä. 


Tämä kuva kertoo PALJON enemmän kuin tuhat sanaa.
En ole ikinä tavannu yhtä hulluja serkkuja kuin Arto ja Olli. Musta tuntuu että mun viimeisetki mielenterveyden rippeet on hävinny näiden seurassa.
Ja musta on vielä pelottavampa se, että alan hiljalleen muistuttamaan enemmän ja enemmän näitä kahta.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ikävä lokakuu

Päästin torstaina sisäisen leipurini valloilleen Arton synttäreiden kunniaksi ja leivoin yllätyskääretortun.
Hyvä tyttöystävä-pisteitä minulle.
Mutta kuten jo aikasemmassa postauksessa kerroin, mulla ei ollut mitään hajua mitä ostaa lahjaksi.
Alennuin jopa keskiviikkoiltana googlaamaan "mitä poikaystävälle lahjaksi". En tiedä kumpi on nolompaa, tehdä noin vai myöntää tehneensä noin.


 Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tilaamaan Artolle Axl Rosen kirjan Levykauppa Äxästä.
Arto on aivan hillitön Guns n' Roses fani ja kirjahyllystä meiltä löytyykin jo Slashin sekä Duff McKaganin kirjat. Ei ihan torstaiksi lahja kerinnyt mutta eilen kirja sitten kolahtikin postiluukusta.


Mulla ei oo musta ja Artosta juuri yhtään yhteiskuvia koneella.
Ne vähäisetkin mitä on, voi laskea kahden käden sormilla. Kovin hyvin kahden ja puolen vuoden ajalta. Tämäkin suurenmoinen otos on viime vuoden toukokuulta. Voi hyvänen aika miten tälle kuvalle aikonaan naurettiin vedet silmistä valuen. :D Artokin on vielä ihan pikkuisen näköinen.


Torstaina oli myös keikka Artolla SyysX:ssä Kajaanissa.
Yleisössä oli monta sataa polven korkuista lökäpöksyä. Tuntui siltä, kuin olisin saapunut keskelle teinihelvettiä. Tunsin myös itseni vanhaksi.
Pojille buuattiin jo ennen kuin he edes kerkesi nousta lavalle tavaroita roudaamaan.
Missä on nykynuorison käytöstavat? Ollaanko mekin tuon ikäisinä oltu yhtä kunnioittamattomia paskiaisia ja tyhmiä... Yäk, nyt alan jo kuulostamaan aivan joltain kukkahattutädiltä.


Päiväunilla Konstan kanssa. ♥
Konsta on nykysin ihan riiviö. Silti se on ihana. 

Tänään minulla on ollu aivan paska päivä.
Suunnistin H&M:n sivuille ja tilasin sieltä "muutamia" vaatteita ja heti tuli parempi mieli.
Kumma miten tuo materia saa ihmisen onnelliseksi. Onko kukaan muu huomannut samaa?



Näillä lähtee lauantai-ilta käyntiin. Nauttikaa!