lauantai 29. syyskuuta 2012

Jäähyväiset joita ei koskaan sanottu

Arvatkaapa mikä on ihanaa? Minulla on pitkästä aikaa ihan koko viikonloppu vapaata! Olen iloinen.
Olen tällä viikolla töiden lisäksi auttanut hulluna Kaisaa muutossa.
Kävinkin keskiviikkona ja varsinkin torstaina pyörremyrskyn tavoin siivoomassa ja pistämässä paikkoja järjestykseen. Miten voikaan yhdellä ihmisellä olla niin kovin paljon tavaraa?

Eilen olisi ollu Kaisan läksiäiset ja mua harmittaa tosi paljon etten päässy sinne.
Olin kovin väsynyt ja nukuinkin varmaan yli kolmen tunnin päikkärit. Olo oli kyllä sen jälkeen vielä väsyneempi joten köhnötinki vaan koko illan kotona Arton kanssa. Tunsin itseni huonoksi ystäväksi
 Olisi ollut kiva päästä pitkästä aikaa vähän juhlimaan. Varsinkin kun nykyisin niin harvoin jaksan ja viitsin lähteä mihinkään. Viimeksi olen itse ollu juhlimassa seitsemän kuukautta sitten omia synttäreitä.
Onkohan minusta tullut vanha? Kovin kuulostaa siltä. Synttäreistä puheen ollen, Arton synttärit on alle viikon päästä enkä tiedä yhtään mitä ostaa lahjaksi.

Tein jotain kovin kamalaa torstaina. Menin nimittäin varaamaan itselleni tatuointiajan ensi kuun lopulle... Jännittää jo nyt ihan hirveesti, vaikka sinne on vielä melkein kuukausi aikaa.
Toisaalta en millään malttaisi odottaa. Apua!


Nappasin juuri Kaaposta kuvan. Se on aivan hassu. ♥



Makuuhuoneesta pari lempparia. :)
Löysin vihdoin ja viimein kesällä pitkän etsimisen jälkeen tämän unisiepparin. Tulin kovin iloiseksi.
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä kun näin kävelykadulla inkkarimiehen omassa kojussaan näitä pullollaan. Noita venetsialaisia naamioita puolestaan olisi haaveissa saada vielä joskus pari lisää.

Olen tuon sisustuksen suhteen sellainen, että minulla on tapana hamstrata kaikkea kivaa ja sitten kotona huomaanki että hups, ne ei käykään tyylillisesti tai muuten vaan tänne meille.
Sitten niitä saa olla piilottelemassa jonnekin kaapin perukoille tai ystävällisesti lahjoittamassa eteenpäin jonkun toisen riesaksi. Kaupassa ne näyttää aina niin kovin kivoilta ja houkuttelevilta.


Ajattelin muuten olla taas hyvä tyttöystävä ja lähteä Arton keikalle.
Ansaitsen tästä hyvästä ainakin monta pusua! ♥ Ja teinhän minä köyhiä ritareitakin tänään mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Siitä siis vielä extrapusuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti